perjantai 1. kesäkuuta 2012

Sahaajankadulla

Keskiviikkona oltiin pitkästä aikaa mätsärissä. Mentiin Inkan ja Katan kanssa. Paikanpäällä nähtiin sitten Hanna ja seko koda :) Lassi käväisi junnuissa Hannan kanssa ja he olivatkin älyttömän upealla esiintymisellä JH1!! Kuvista ei ihan välity kuinka hienolta meno oikeasti näytti, mutta tässä nyt kumminkin pari:

Käväisin myös Lassin kanssa normikehässä. Lassia ei oikein kiinnostanut yhtään.. se katseli kokoajan muualle ja mitkään namit eivät kiinnostaneet. Mutta yhteen asiaan olen äärimmäisen tyytyväinen. Se käveli tajuttoman hienosti edessä! Tuloksena meillä oli PUN2. Tuomarin palautteena oli, että koira oli jotenkin tylsistyneen oloinen. Silloin päätin, että erkkarimme jälkeen Lassi on pitkällä näyttelytauolla. Menee aikaisintaan Eckerössä seuraavan kerran näyttelyyn. Jospa tauon aikana intoa sitten tulisi lisää.

2 kommenttia: