lauantai 7. huhtikuuta 2012

Foxi pentusia

Hyvää pääsiäislomaa vaan kaikille! =) Eilen matkani alkoi kello 08:50 odilammelle. Aamulla tuli pikkasen kiire, koska olin laittanut herätyskellon soimaan kakskytä vaille. Onneksi ehdin loppujen lopuksi bussiin. Tarkoituksenani oli mennä kattelemaan foxi pentuja, mutta päädyimpä sitten myös treenailemaan Hilman ja Sutin kanssa.
Pennut olivat kyllä syötävän söpöjä ja olisin mieluusti niistä yhden kotiin napannut. mutta porukat eivät oikeen ole kettari ihmisiä, joten saan odottaa siihen asti että asun omillani. Ja onhan mulla näitä omia käppänä suunnitelmia ;) Pentuja oli tosiaan enään 3, joista yksi lähti eilen myös uuteen kotiin. Touhuttiin pentujen kanssa tunnin verran, jonka jälkeen pääsin treenailemaan Hilman kanssa! Hilma oli oppinut hienosti seisomaan ja mä jopa osasin esittää sitä. Kyllä mun kelpaa esittää se maanantain mätsärissä. Täytyy nyt kattoa minne lähtisin junnuihin Hilman kanssa. Suti oli Lindalla ja Kristianilla hoidossa ja vähän treenailemassa, joten pääsin sitäkin kokeilemaan. Suti esiintyi hienosti vaikke nyt suostunut juoksemaan. Vielä loppuun pari pentukuvaa:
Kuka löytää toisen pennun? :DD ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti