tiistai 30. lokakuuta 2012

Lahden pentunäyttely

Sunnuntai aamuna lähdimme Susannan kanssa ajamaan kohti lahtea. Tiedossa oli Maisan ensimmäinen pentunäyttely. Tuomarina meillä oli Rainer Vuorinen.
Paikanpäälle saavuttuamme laitoimme Maisan kuntoon ja käväisin nopeasti sen kanssa kehässä vähän treenailemassa. Pikkutyttö oli ihan ihmeissään siitä, että jokapuolella oli niin paljon kavereita joiden kanssa ei päässyt leikkimään. Ajattelin, että kehäkäyttäytymisestä tulisi jotain katastrofaalista, mutta onneksi olin väärässä! Neiti käyttäytyi oikein hyvin, vaikka vähän hyppi ja pomppi ;)
Kehä oli todella nopeasti ohi tai ainakin siltä tuntui. Ilokseni Rainer ojensi meille roppiruusukkeen sanoen "Sinulla on kyllä todella kaunis pentu, mittasuhteiltaan ja liikkeiltään erinomainen, hurmaava ja todella lupaavan näköinen tyttö" <3







Päätimme jäädä odottamaan ryhmäkehiä. Odotimme melkein tasantarkalleen 5 tuntia ryhmäkehien alkuun, mutta oli se sen arvoista. Meidän pikku Maisamme hurmasi myös ryppi tuomarimme sijoittuen 3!! Ryp-kehässä ei enää oikein jaksettu käyttäytyä, joten olin todella yllättynyt tähän sijoitukseen. Mutta en ihmettele sillä onhan tuo Maisa aika hurmaava tapaus ;)











 Maisan arvostelu:
"Rungossa erinomaiset mittasuhteet samoin hyvä pään pituus ja riittävän pitkä kaula. Hyvin kehittynyt rintakehä ja hyvät kulmaukset. Erinomaiset liikkeet ja hyvin miellyttävä käytös"
PEK1 KP ROP-PENTU RYP3


4 kommenttia: