perjantai 26. lokakuuta 2012

Syysloma

Oho, ompas taas aika vierähtänyt viime postauksesta. Hirveästi on ollut tekemistä ja ohjelmaa, joten en ole kunnolla ehtinyt kirjoittamaan, mutta siis aloitetaampa vaikka meidän syyslomasta.





Syyslomahan alkoi perjantaina 12.pvä. Sunnuntaina käytiin Hannan ja koirien kanssa ojangossa agittamassa. Maisakin pääsi vähän tutustumaan agikenttään ja treenaamaan kontakteja sekä muita peruskäskyjä. Lassin kanssa tehtiin vähän rataa, mutta ukkelin kiinnostus oli ihan jossain muualla. Ojangossa oltiin n. 1,5h jonka jälkeen jatkettiin Lassin kanssa suoraa omiin treeneihin. Aluksi tehtiin keppejä ja ilokseni huomasin, että Lassi menee kohta ihan suorat! Varmaan menisikin jo, mutta välillä sille iskee tila, että "en mä nyt viiti tehä"..
Sitten teimme about tämännäköistä rataa. Tein ratapiirroksen kiireessä, joten siinä ei todellakaan ole mitkään mittasuhteet kunnossa ja kaikki vähän vinksallaan, mutta ainakin on jotain perspektiiviä.
Jos kuvat on suttuisia, klikatkaa ne isommiksi ;) 

En oikein muista tarkasti viikon ohjelmaa, mutta ainakin molemmat koirat pääsivät treenaamaan näyttelyjuttuja sekä minun, että Emman kanssa ja joku päivä olimme lenkkeilemässä Lindan ja Nean kanssa. 

Sunnuntaina lähdin käymään turussa, vaikka alkuperäisten suunnitelmien mukaan sinne piti mennä jo lauantaina, mutta koska oli ongelmaa kyytien ym. järjestämisessä niin matkahan lykkääntyi. Sunnuntaina lähdin Leenan kanssa aamulla aikaiseen koti turun erikoisnäyttelyä. Kyydissä olivat ihana käppänätyttö Isla ja bedu Lysti. 
Turkuun tultuamme oli hirveä hoppu, sillä Lystille piti etsiä esittäjä ja se piti laittaa näyttelykuntoon, joten aamupäivä menikin eri puolella messukeskusta juostessa. 12 aikaan pääsin itsekkin pyörähtämään kehässä, Issukan kanssa <3 Islalla oli ensimmäinen näyttely eikä ehditty paljoa harjoitella ennen kehään menoa, mutta todella hyvin se meni siitä huolimatta. Loppujen lopuksi Isla oli VSP-pentu. Onnea Leena! Messarissa meidät nähdään seuraavan kerran yhdessä kehässä, silloin Islalla tiedossa ensimmäiset viralliset! 
(Kuvia myöh.) 

Tiistaina Maisa kävi näyttelyputsissa, sillä sunnuntaina meillä on tiedossa ensimmäiset pentunäyttelyt!! Pitäkääs peukut pystyssä. En muista puhuinko täällä siitä, että Maisalla saattaa olla yläpurenta, noh nyt Leena katteli sen suuta ja totesi, että se on normaali. Huh! Ja tytsyltä on enään yksi hammas lähtemättä ;) 
 Pari otosta saatiin puunatusta Maisasta.

Tiistai iltana viime tipassa ilmoin myös Lassin messariin molemmille päiville, APUA!! 



2 kommenttia:

  1. Haha toinenkin Messari-stressaaja! Täällä ootellaan samaa tapahtumaa ja stressataan erityisesti koiran karvaa kaiken muun mahdollisen ohessa :D

    Maisastapa on kasvanut todella nätti tyttö, ihan yllätyin kun viimeksi näkemissäni kuvissa se oli vielä ihan napero!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhaha, Messarilla on joku stressaava vaikutus meihin! :D
      Voi kiitos, Maisa on kyllä kieltämättä todella lupaavan näköinen!

      Poista