maanantai 27. elokuuta 2012

Kaljukoira & huipputreenit




Sunnuntaina en enää kestänyt katsoa Lassin turkkia, joten otin sen pöydälle ja päästin pojan karvoistaan. Toisin sanoen nypin sitä 2h tuloksena kipeät kädet ja kalju koira. Nypin ensimmäistä kertaa Lassin itse, ja oon tavallaan tosi tyytyväinen lopputulokseen. Parista kohdasta pitää vielä nyppiä, mutta ehkäpä jätän sen Inkalle ensi viikoksi ;) 
Eilen oltiin myös agilitytreeneissä. Ajattelin että Lassi ei varmaan suostu tekemään mitään mun kanssa, koska olin just kiusannut sitä pöydällä. Mutta väärimpä ajattelin! Lassilla oli varmaan parhaat treenit ikuisuuteen. Se oli ihan supervedossa. Kuja meni täydellisesti ja tehtiin melkein suoria. Nyt vaan kunnolla aletaan niitä treenaamaan niin kohta jätkä vetääkin jo suoria. 
Maisa oli myös mukana treeneissä kannustamassa Lassia. Ja pääsihän sekin toki tekemään hieman puomin kontakteja. Luulen, että siitä vielä oiva agikoira syntyy ;) 
Teimme myös hyppy-putki rataa, niin että siinä oli mukana paljon käännöksiä ym. Lassi veti tosi kovaa ja innokkaasti radanpätkät, histi kun ei ollut videokameraa mukana!! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti