tiistai 17. tammikuuta 2012

Lahti RN

Noniiin vihdoinkin pääsen taas päivittelemään blogia, koska latasin äsken google Cromen. ;)
Sunnuntaina oltiin siis näytelmissä lahdessa. Olin pari päivää ennen näyttelyä ihan paniikissa ja jännitin niin paljon, että tuntui kuin pyörtyisin. Nooh, sunnuntai aamuna sitten matka alkoi malmilta, josta Susanna ja Leena poimivat meidät kyytiin. Matka lahteen oli tuskaisen pitkä jännityksen takia, mutta heti kun saavuimme näyttelypaikalle jännitys raukesi, jostain kumman syystä.
Meillä oli vaihtunut tuomari päivää ennen näyttelyitä. Tuomari oli tällä kertaa Marianne Holm, joka olikin ihan älyttömän tiukka tuomari ! Puolet koirista saivat H:ta ja ERI:ä oli erittäin harvassa. Ajattelin jo, että tulipahan tehtyä turha reissu ja hakea koiralle H...Tuomari jakoi kyllä ihan kaikkea ja sieltähän tulikin sitten väri suora.Kun vuoromme vihdoin tuli olin jo aivan varma tuloksesta. Koira esiintyi täydellisesti, mutta omistaja ei niinkään :,) Voitte vaan arvata miten reagoin, kun kehäsihteeri nosti punaisen nauhan! Musta-hopeista uroksista kaksi sai siis ERIN ja valitettavasti tuo toinen muho kiilasi meidän ohitsemme, joten SA:ta ei tullut. Mutta silti olen enemmän kuin iloinen!


Kiitos mukavasta päivästä kaikille ja onnea kaikille tuloksiinsa tyytyväisille!;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti